Ekumenia oli ennen radikaali liike, sanoo ortodoksiteologi Cyril Hovorun. Tilanne on muuttunut. Uudistusmielisille sukupuoleen liittyvät kirkolliset uudistukset ovat Hovorunin mukaan ykseyttä tärkeämpiä.
Ekumeniaa ajatellaan helposti modernina ilmiönä, vaikka se on tosiasiassa ikivanha. Bysantin piispat ja keisaritkin aloittivat kirkon yhtenäisyyteen tähtääviä ekumeenisia projekteja erityisesti 300–600-lukujen kristologisten kiistojen jälkeen.
Näin sanoo ukrainalaissyntyinen ortodoksiteologi Cyril Hovorun. Hän on vuonna 1974 Ukrainassa syntynyt pappismunkki, joka opiskeli Kiovassa ja Ateenassa ja väitteli tohtoriksi Durhamin yliopistossa Englannissa.
Valmistumisensa jälkeen Hovorun toimi pitkään Moskovan patriarkaatin alaisuudessa hengellisen koulutuksen kehittäjänä ja kansainvälisissä tehtävissä Venäjällä ja Ukrainassa. Vuodesta 2012 hän on tehnyt akateemista uraa Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä hän johtaa Huffingtonin ekumeenista instituuttia Loyola Marymount -yliopistossa Los Angelesissa. Lisäksi hän opettaa teologiaa Tukholman yliopistossa.
Sukupuoleen liittyvät uudistukset viedään läpi ykseyden kustannuksella
Hovorun haluaa pitää yllä katolisen ja ortodoksisen kirkon dialogia.
– Se on luonnollinen ja helpoin suunta, johon ortodoksinen ekumenia voi edetä, hän sanoo.
Joitain vuosikymmeniä sitten ekumenia oli edistyksellinen, jopa radikaali liike, Hovorun toteaa. Hänen mukaansa tilanne on kuitenkin muuttunut. Edistysmieliset ovat alkaneet pitää ekumeniaa kirkon uudistumista rajoittavana tekijänä.
Ekumenian vetovastuu onkin siirtynyt radikaaleilta konservatiiveille.
– Erityisesti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat uudistusmielisille keskeisempiä kuin kirkon yhtenäisyys, josta on puolestaan tullut konservatiiveille entistä tärkeämpää, Hovorun sanoo.
Hänen mukaansa sukupuoleen liittyvät kirkolliset uudistukset ovat usein aivan perusteltuja. Ne kuitenkin viedään läpi kirkon ykseyden kustannuksella, Hovorun väittää.
– Kirkkohistoriallisesta näkökulmasta yhdistyminen on tärkeämpää kuin sukupuoleen liittyvät kysymykset.
Aiemmin tarpeellinen rakenne voi muuttua turhaksi
Tuoreimmassa kirjassaan Scaffolds of the Church Hovorun analysoi kirkkojen yhdistymisen tiellä olevia esteitä. Teoksen nimi on sanaleikki, sillä ”scaffold” voidaan kääntää joko rakennustelineeksi tai mestauslavaksi. Historian kehityksen uudessa vaiheessa aiemmin tarpeellinen rakenne voi muuttua turhaksi, jopa vaaralliseksi, Hovorun viestittää.
Periaate, jossa valtion rajat ovat myös kirkkojen rajoja, lopetti 1600-luvulla Euroopassa riehuneen 30-vuotisen uskonsodan. Nykymaailmassa tämä kuitenkin johtaa kristinuskolle vieraan nationalismin tunkeutumiseen kirkkoon, Hovorun sanoo.
– Isänmaallisuudessa ja oman kulttuurin kunnioittamisessa ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta nationalismissa oma kansa ja kirkko aletaan nähdä muita arvokkaampana.
"Pelkkä nostalginen kaipuu menneeseen ei ole traditiota"
Mikä sitten on tradition osuus kristinuskossa?
Hovorun toteaa, että kaikki menneisyyden rakenteet eivät kuuluu kirkon ajattomaan, pyhään traditioon, jonka ortodoksit kirjoittavat isolla alkukirjaimella.
– Kirkossa on edelleen jäljellä antiikin Roomasta omaksuttuja käytäntöjä ja rakenteita, jotka omaksuttiin vasta, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto. En halua syyllistää konservatiiveja, sillä heillä on usein erittäin hyvä näkemys, mutta pahimmillaan täysin historiallista ilmiötä kunnioitetaan niin kuin se olisi pyhä. Pelkkä nostalginen kaipuu menneeseen ei ole traditiota isolla alkukirjaimella, Hovorun sanoo.
Hänen mukaansa korkeatasoinen teologia on ainoa tie kohti kirkkojen yhdistymistä. Hovorun toteaa, että teologia on keskustelua, jota käydään ilmoituksesta. Pelkillä käytännön toimilla ei voida synnyttää ja ylläpitää yhtenäisyyttä.
– Ilman teologiaa ei synny dialogia, jolla erimielisyydet selvitetään. Dialogin paikan ottaa silloin helposti auktoriteetti, ja kirkkohistoriassa on monia varoittavia esimerkkejä teologian korvaamisesta vallankäytöllä.
Miten Hovorun neuvoisi suomalaisia luterilaisia, joita mietityttää virka- ja avioliittokysymysten aiheuttama hajaannuksen uhka?
– Jos hajaannus on vältettävissä, se pitää yrittää välttää kaikin keinoin, Hovorun sanoo.
– Mutta kukin kirkko voi tehdä sen vain omista perusteistaan käsin. Ulkopuolelta asiaa ei voi ratkaista.
Kuva: Matti P. Pulkkinen
Lue myös:
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.