Patriarkan ensyklika Kristuksen syntymäjuhlana 2022

                      Οικουμενικόν Πατριαρχείον

Armoa, laupeutta ja rauhaa pelastajaltamme, Beetlehemissä syntyneeltä Kristukselta koko kirkon täyteydelle, Konstantinopolin, Uuden Rooman arkkipiispa ja ekumeeninen patriarkka Jumalan armosta, Bartolomeos

Mitä kunnioitettavimmat esipaimenet, veljet,

sekä rakkaat lapset Herrassa,

Tänään pyhä Kirkkomme juhlistaa Jumalan ikuisen Sanan ja Pojan syntymää ihmiseksi, ”salaisuutta, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen” (Kol. 1:26). 

Kristuksessa paljastuu lopullinen totuus Jumalasta ja ihmisestä, kuten pyhä Kyrillos Aleksandrialainen asian teologisesti selitti: ”Olemme luonnoltamme ihmisiä, mutta Hän laskeutui rakkauden tähden alas siihen, joka on jumalalliselle luonnolle vastakkaista, ja tuli ihmiseksi. Me olemme luonnostamme luotuja Jumalan palvelijoiksi, mutta tullessaan ihmiseksi Hän taas hän tuli jumalalliselle luonnolle vastakkaisesti palvelijaksi. Mutta myös päinvastainen pitää paikkansa: Hän on olemukseltaan Jumala, ja meille on armon kautta mahdollista nousta sinne, joka on puolestaan ihmisluonnolle vastakkaista. Sillä kaikki me olemme ihmisiä ja Hän on luonnostaan Poika, mutta silti mekin tulemme asemaltamme pojiksi siinä määrin kuin meitä kutsutaan veljeyteen Hänessä”[1].

”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh. 8:32) Herramme Jeesus Kristus on ”tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6), ihmisen vapauttaja ”vihollisen orjuudesta”. Ei ole olemassa elämää tai vapautta irrallaan Totuudesta tai Totuuden ulkopuolella. Vapautta ei ole se, että annamme elämälle minkä tahansa merkityksen, vaan se on pikemminkin nykyaikainen versio perisynnistä, kätkeytymistä omaan itseemme itseriittoisessa ja itseään palvelevassa itsenäisyydessämme, josta puuttuu näkemys totuudesta suhteena Jumalaan ja kanssaihmisiimme. Joulu on itsetuntemuksen aikaa; se on aikaa ymmärtää ero lauseiden ”Jumala tuli ihmiseksi” ja ”jumalana toimiva ihminen” välillä. Se on aikaa herättää tietoisuutta siitä kristillisestä opetuksesta, että ”emme puhu jumalallistuneesta ihmisestä, vaan ihmiseksi tulleesta Jumalasta”[2].

Joulun hyvä sanoma kaikuu tänään sodan melskeen ja aseiden kalskeen rinnalla Ukrainassa, jossa on käynnissä provokatorisen ja epäoikeudenmukaisen valloitussodan kammottavat seuraukset. Meille kristityille kaikki sodat ovat veljiemme murhaamista; kaikki sodat ovat sisällissotia, jotka pyhä ja suuri ortodoksinen kirkolliskokous julisti ”pahan ja synnin seuraukseksi maailmassa”[3]. Ukrainan tapauksessa pyhän Gregorios Palamaksen sanat hänen aikansa Thessalonikissa tapahtuneiden ortodoksisten uskovaisten välisten veristen yhteenottojen tiimoilta ovat yhä hyvin osuvat: ”Heidän yhteinen hoivaava äitinsä on pyhä kirkko ja hurskaus, jonka päänä ja täydellistäjänä on Kristus, todellinen Jumala, joka ei ole vain meidän Jumalamme, vaan joka katsoi sopivaksi olla myös veljemme ja Isämme”[4].

Kristuksen persoonassa kaiken ”rekapitulaatio”, eli ihmissuvun ykseys ja ihmispersoonan pyhyys, on saavutettu; Kristuksen persoonassa on avattu tie kohti jumalankaltaisuutta ja Hänessä on tullut rauha ”joka ylittää kaiken ymmärryksen” (Fil. 4:10). Kristus on ”meidän rauhamme” (Ef. 2.14), ja juuri Kristukselle on Konstantinoksen kaupungin historiallinen ja ikoninen pyhän Irenen (rauha) kirkko pyhitetty.

Vapahtajamme siunaa ”rauhantekijöitä”, sillä ”heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi” (Matt. 5:9). Hän on oikeudenmukaisuuden ja rakkauden puolella, jopa vihamiehiämme kohtaan. Jumalallisessa liturgiassa ortodoksinen kirkko rukoilee ”rauhaa korkeudesta” ja ”koko maailman rauhan puolesta”. Ja pyhän Basileios Suuren liturgian aikana rukoilemme ja ylistämme kaiken hyvän Antajaa: ”Lahjoita meille rauhasi ja rakkautesi, Herra, sillä sinä olet kaikki meille antanut.” Jumalalta kaiken saajina ja näin ensimmäisinä edunsaajina olemme kaikkia muita enemmän velvoitettuja pyrkimään kohti rauhaa raamatullisen jakeen hengessä: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan” (Luuk. 12:48). Tässä mielessä kaikki, minkä kristityt tekevät vastoin tätä periaatetta ei niinkään kosketa kristinuskoa sinänsä, vaan niitä, jotka elävät vastoin jumalallisia käskyjä.

Koskaan ihmiskunnan historiassa ei kansojen välinen rauha ole ollut itsestäänselvyys. Rauha on ollut sitä vastoin monien innoittuneiden, rohkeiden ja itsensä uhraavien toimien tulosta, se on syntynyt väkivallan vastustamisesta ja sodan torjumisesta erimielisyyksien ratkaisun välineenä. Se on jatkuvaa kamppailua oikeudenmukaisuuden puolesta ja ihmisarvon turvaamisen puolesta. Uskontojen uskottavuuden kriteereistä tärkein on niiden antamat panokset rauhan ja sovun rakentamisessa. Uskonnollisiin traditioihin kuuluu epäilemättä pyrkimykset sisäiseen rauhaan, mutta sen ohella niihin kuuluvat myös yhteiskunnallisen rauhan edistäminen ja luominen sekä kansojen ja valtioiden välisissä suhteissa ilmenevien aggressioiden tukahduttaminen. Tämä on erityisen tärkeää omana aikanamme, jonka näkemyksiin kuuluu, että rauha takaa taloudellisen kehityksen, kohoavan elintason sekä tieteen ja teknologian kehityksen digitaalisen viestinnän ja internetin kautta. Olemme vakuuttuneita, että ihmisten ja sivilisaatioiden välillä ei voi olla rauhaa ilman rauhaa uskontojen välillä, siis ilman uskontojen vuoropuhelua ja yhteistyötä. Usko Jumalaan vahvistaa pyrkimystämme luoda rauhan ja oikeudenmukaisuuden maailma jopa silloin kun tuo pyrkimys kohtaa inhimillisesti katsottuna ylipääsemättömiä vaikeuksia. Ei ole kuitenkaan missään tapauksessa sallittavaa, että uskontojen edustajat saarnaavat fanatismia ja ruokkivat vihan liekkejä.

Kunnioitettavimmat veljet ja rakkaat lapset,

Kristus syntyy – kiittäkää! Kristus on laskeutumassa taivasta, tulkaa ja kohdatkaa hänet. Kristus on maan päällä, nouskaa tervehtimään häntä! Konstantinopolin kirkon istuimen aiemman pyhän haltijan kehotuksen sanoilla, juhlikaamme maailman pelastajan syntymää hengellisellä ilolla, ”ei maallisella, vaan taivaallisella tavalla”, välttäen ”kaikkea samantekevää ja tarpeetonta, etenkin kun toiset, jotka on tehty samalla tavalla samasta tomusta, kärsivät samaan aikaan nälästä ja köyhyydestä”[5]. Rukoilemme, että kaikki te voisitte nauttia joulun pyhistä kahdestatoista päivästä aikojen aidosta täyttymyksenä ja ikuisuuden valon loisteessa. Osoittakoon tuleva vuosi 2023 olevansa, meidän ja meidän pelastuksemme tähden lihaksitulleen jumalallisen Sanan hyvyydestä ja armosta, rauhan, rakkauden ja solidaarisuuden aikaa, todellinen Herramme oikeamielisyyden vuosi!

Toivotamme teille monia armorikkaita vuosia!

Jouluna 2022

+Konstantinopolin Bartolomeos

palava esirukoilijanne Herran edessä 

___________

[1] Thesaurus on the Holy and Consubstantial Trinity, PG 75.561.

[2] Johannes Damaskolainen, Ortodoksisen uskon tarkka esitys 3 (Kreetan synodin ensyklika V).

[3] ”Ortodoksisen kirkon tehtävä tämän päivän maailmassa” D1, Pyhä ja Suuri Synodi, Kreeta 2016, suom. Jyrki Härkönen.

[4] On Peace with One Another, PG 151.10.

[5] Gregorios Teologi, opetuspuhe teofaniana tai Kristuksen syntymäjuhlana, PG 36.316.